Ilmainen toimitus yli 27€ tilauksiin

Kuukausitilauksella tuotteet -15%

Näkyviä tuloksia 2-6 viikossa

Miten tunnistat ja hoidat koiran allergiaa?

Allergiat eivät ole vain ihmisten vitsaus, sillä myös koirat kärsivät niistä. Koirien allergiat voivat ilmetä muun muassa ruoansulatusvaivoina tai iho-ongelmina. Atooppisen koiran ihon suojakerros toimii huonommin kuin terveen koiran, joten omega-3- sekä omega-6-rasvahappojen syömisestä voi olla hyötyä. BERRYOMG® Silk & Shine-ravintolisä tukee atooppisen ihon hoitoa muiden toimenpiteiden rinnalla.

Koirilla esiintyy melko yleisesti siitepölyallergiaa, mutta ne voivat olla allergisia myös muun muassa ruoka-aineille, ruoka- tai vesikupin materiaalille, pesuaineille, pölypunkeille ja varastopunkeille.

Eläinravitsemuksen asiantuntija Johanna Anturaniemi (MMT, ELL) kertoo, että koiran allergia voi oireilla ihon tai ruoansulatuskanavan ongelmina. Joskus ainoana oireena ovat toistuvat korvatulehdukset.

– Koiran iho voi punoittaa tai kutista, voi olla hiivan ylikasvua tai korvat voivat olla kutisevat ja erittävät. Uloste voi olla löysähköä tai koira on jatkuvasti ripulilla. Sillä voi esiintyä myös ilmavaivoja tai närästystä. Harvinaisempana oireena koirillakin voi olla nenävuotoa.

Eläinlääkäri tekee allergiadiagnoosin koiralle

Mikäli kutina tai ruoansulatusvaivat ovat jatkuvia, koira on syytä viedä eläinlääkäriin. Varsinkin korvatulehdus vaatii aina eläinlääkärikäyntiä, sillä se voi äityä hyvinkin pahaksi.

Ennen allergiadiagnoosia on tärkeää sulkea muut mahdolliset aiheuttajat pois. Allergioiden lisäksi kutinaa voivat nimittäin aiheuttaa esimerkiksi ulkoloiset sekä tietyt sisätaudit. Ruoansulatusvaivat taas voivat johtua sisäloisista, sopimattomasta ruokavaliosta, monista sisätaudeista sekä stressistä.

Ympäristöallergia eli atopia, joka tarkoittaa herkistymistä ympäristössä oleville allergeeneille, voidaan tunnistaa sekä verinäytteestä tehtävillä että iholle tehtävillä allergiatesteillä. Ruoka-aineallergiat tunnistetaan parhaiten eliminaatiodieetillä, jolloin ruokavalioon lisätään yksi proteiininlähde kerrallaan ja seurataan, saako koira siitä oireita vai ei.

Allergiat eivät ole vain ihmisten vitsaus, sillä myös koirat kärsivät niistä. BERRYOMG® Silk & Shine tukee atooppisen ihon ja allergisten oireiden hoitoa muiden toimenpiteiden rinnalla.

Miten koiran allergioita hoidetaan?

Jos eläinlääkäri määrittelee koiran vaivan allergiaksi, on äärimmäisen tärkeää selvittää oireiden aiheuttaja. Tehokkain mahdollinen hoito on hankkiutua eroon allergiaa aiheuttavasta asiasta kuten tietystä ruoka-aineesta tai vesikupin materiaalista. Näin säästytään jatkuvalta lääkitsemiseltä.

Mikäli allergian aiheuttajaa ei voi koiran elämästä poistaa, voidaan oireita hoitaa erilaisin lääkkein. Näitä ovat sekä suun kautta annettavat lääkkeet, iholle laitettavat paikallishoidot että pistoksena annettavat hoidot. Siitepölyallergiaan on lisäksi mahdollista suunnitella siedätyshoito.

Atooppisen koiran ihon suojakerroksen tiedetään toimivan huonommin kuin terveen koiran, joten omega-3- sekä omega-6-rasvahappojen syömisestä voi olla hyötyä suojakerroksen vahvistamisessa.

– Rasvahappojen vaikutus alkaa kuitenkin hitaasti, joten niiden käyttö vaatii kärsivällisyyttä. Rasvahapot eivät myöskään yksinään ole ratkaisu koirien allergian hoitoon, mutta toimivat hyvänä tukihoitona muiden tarvittavien toimenpiteiden rinnalla, Anturaniemi muistuttaa.

BERRYOMG® Silk & Shine -ravintolisä tukee koirien ja kissojen atooppisen ihon hoitoa ja rauhoittaa ihoa vähentäen kuivumista, kutinaa ja allergisia oireita – lue lisää!

Koiran peseminen, kyllä vai ei?

Varsinkin kuraisina ja kuumina aikoina moni mielellään pesee koiraa. Tekeekö peseminen kuitenkaan allergiselle koiralle hyvää?

Peseminen kuivattaa koiran ihoa, joten liiallista pesemistä tulee välttää varsinkin atooppisilla koirilla, joiden iho on muutenkin normaalia kuivempi. Koiria, jotka oireilevat tassuillaan, voi kuitenkin tassujen puhdistus liasta ja pölystä helpottaa lenkkien jälkeen. Hyvä kuivaus on äärimmäisen tärkeä muistaa.

– Koirille on olemassa erilaisia ihoa kosteuttavia tai rauhoittavia pesuaineita, jotka voivat olla hyvä vaihtoehto iho-oireiselle koiralle. Jos kyseessä on hiivan tai bakteerien ylikasvu iholla, niiden hoitoon on olemassa omat lääkeshampoot, Anturaniemi suosittelee.

BERRYOMG-ravintolisät koirien ja kissojen hyvinvointiin

BERRYOMG® Silk & Shine on mustaherukan siemenöljystä ja tyrniöljystä valmistettu ravintolisä ihon hyvinvointiin koirille ja kissoille. Siemenöljyt sisältävät tärkeitä omega-rasvahappoja, jotka auttavat ylläpitämään ihon luontaista suojakerrosta ja ehkäisevät ihon kuivumista. Tuote tukee atooppisen ihon hoitoa ja rauhoittaa ihoa vähentäen kuivumista, kutinaa ja allergisia oireita. Silk & Shine myös parantaa turkin kiiltoa. Tutustu tästä tuotteeseen!

BERRYOMG® Vitality & Defence on tyrniöljystä valmistettu ravintolisä, jonka antioksidantit suojaavat ikääntymisen vaikutuksilta ja vahvistavat immuunijärjestelmää. Tyrniöljy sisältää luonnostaan ainutlaatuisen koostumuksen omega-3, -6, -7 ja -9-rasvahappoja sekä E-vitamiinia. Tuote on erinomainen kuiville ja halkeaville anturoille, ja se saa turkin kiiltämään. Ravintolisästä lemmikki saa myös lisäkosteutusta kuiviin ja vuotaviin silmiin. Tutustutästä tuotteeseen!

BERRYOMG® OMvEGA-3 on puolukan siemenöljystä valmistettu täysinkasvipohjainen ja kalaöljytön, välttämättömien rasvahappojen lähde lemmikin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Öljyn luontainen rasvahappokoostumus ylläpitää ihon, turkin ja nivelten hyvinvointia. Ravintolisä auttaa tasapainoisen ruokavalion koostamisessa myös allergisilla ja valikoivilla lemmikeillä. Sitä voivat käyttää nekin lemmikit, joille kalaöljyvalmisteet eivät sovi. Tutustu tästä tuotteeseen!

Tutustu BERRYOMG®:n tuotteisiin ja valitse omalle koirallesi sopiva tuote!
Ostoskori
Ostoskorisi on tyhjä

Näyttää ettet ole valinnut vielä mitään