Ilmainen toimitus yli 59€ tilauksiin

Näkyviä tuloksia 2-6 viikossa

BERRYOMG® Koiranelämää: Tuija ja Ruu

Ruulla ei olisi voinut käydä kotinsa suhteen parempi tuuri. Leipomoyrittäjä Tuija Juusolan perheen australian labradoodle kun on varsinainen foodie koiraksi. Se on salamana paikalla, kun leipäpussi rapsahtaa. Ruu on käyttänyt BERRYOMG® Silk & Shine –ravintolisää, ja sen haastava turkki on nyt entistä kiiltävämpi ja helposti kammattava.  

Kuka olet ja mitä teet?

Olen yrittäjä Tuija Juusola. Pyöritämme mieheni Jannen sekä ihanien työntekijöidemme kanssa Leipomo GryniäOlemme erikoistuneet juureen leivottuun leipään. Kiinnostus siihen syntyi oman kokemuksemme kautta. Emme olleet enää moneen vuoteen syöneet teollisesti valmistettua leipää. Sitten söimme juurileipää ja huomasimme, että se sopi meille oikein hyvin. Siitä se Grynin tarina sitten lähti kulkemaan, omista kokemuksistamme ja valtavasta innostuksesta.  

Perheeseemme kuuluu kaksi kouluikäistä tytärtä ja australian labradoodle RuuSekä kotimme että leipomomme sijaitsevat Turun keskustassa. Meillä on mökki alle puolen tunnin matkan päässä, Kakskerrassa. Vietämme siellä paljon aikaa, sitä voisi oikeastaan sanoa kakkoskodiksemmeYrittäjäksi ryhtymisen taustalla oli myös toive löytää oman näköisemme elämäntapa, sopiva tasapaino työn ja vapaan välillä. Siinä olemme onnistuneet. Nytkin minä jäin mökille, kun mies lähti aamulla bussilla töihin. 

 

Millainen koira Ruu on?

Ruu on utelias ja innokas kolmevuotiassellainen iloinen häärääjä. Se on kiinnostunut kaikista ja kaikestaRuulla on suuri vapaudenkaipuu, eikä se oikein tykkää kulkea hihnassa. Vaikka Ruu on pennusta asti asunut kaupungissa, se edelleen hieman jännittää autoja. Asuimme koko viime kesän mökillä ja kun palasimme kaupunkiin, oli Ruulla selvästi totuttelemista cityelämään.

Ruu on myös varsinainen foodie. Se rakastaa ruokaa kaikessa muodossa. Kun leipäpussi vähänkin rapisee, on Ruu viivana paikalla. Kun se jää yksin kotiin, on varmistettava, että keittiön ovi on kiinni. Se kun yltää ruokapöydälle ja ihan mihin vain. Kotona ollessamme se ei kuitenkaan koskaan ota pöydiltä mitään. Tilaisuus tekee varkaan. Näin se on Ruunkin kohdalla.  

Vaikka varsinaisia ongelmia ei ole ollut, Ruu on syönyt BERRYOMG® Silk & Shine -ravintolisää ennaltaehkäisevästi. Ruu ottaa lisäravinnekapselin mielellään nappuloidensa joukossa. Sen turkki on nyt selvästi kiiltävämpi ja helpompi kammata. -Tuija Juusola

Mitä Ruu merkitsee perheellenne?

Ruu on ihan supertärkeä. Kuka meitä ilostuttaisi ja saisi nousemaan sohvalta, jos Ruuta ei olisi. Ruu on ystävä, johon voi luottaa ja jolle voi kertoa kaikki huolet ja murheetRuu on eniten minun perään. Se on ihan loogista, sillä olen sitä eniten hoitanutruokkinut, lenkittänyt ja käynyt koirakoulutPentuna kannoin sitä jopa asuintalomme portaitakunnes se vihdoin tottui niihinOnneksi tottui, sillä nykyään Ruu painaa 26 kg. 

 

Miten huolehdit Ruun terveydestä ja hyvinvoinnista?

Tarjoamalla sille koiramaisen hyvää elämää. Haluan, että Ruu sanauttia elämästään, ihan kuten me muutkin. Hyvää ruokaa, laadukkaita ravintolisiä, riittävästi liikuntaa, siinä ne ydinasiat. Ruu tykkää todella paljon juosta vapaana metsässä. Sen eteen olemme tehneet paljon töitä. Jos kuulen ihmisiä lähellä, kutsun Ruun luokseni ja se tottelee välittömästi. Muutenhan vapaana pitäminen ei oikein olisi mahdollistakaan. Metsä on myös minulle tärkeä hyvinvoinnin lähde.  

Mitä lisäarvoa BERRYOMG® on tuonut Ruulle?

Australian labradoodlella on haastava turkki. Vaikka varsinaisia ongelmia ei ole ollut, Ruu on syönyt BERRYOMG®Silk & Shine –ravintolisää ennaltaehkäisevästi. Ruu ottaa lisäravinnekapselin mielellään nappuloidensa joukossa. Seturkki on nyt selvästi kiiltävämpi ja helpompi kammata. 

Tietoa tuotteesta:

BERRYOMG® Silk & Shine on mustaherukan siemenöljystä ja tyrniöljystä valmistettu ravintolisä koirien ja kissojen ihon sekä turkin hyvinvointiin. Marjaöljyt sisältävät tärkeitä omega-6- ja omega-3-rasvahappoja, jotka auttavat ylläpitämään ihon luontaista suojakerrosta sekä ehkäisevät ihon kuivumista ja auttavat kutiavan ihon hoidossa.

BERRYOMG® Silk & Shine tukee myös lemmikin atooppisen ihon hoitoa sekä parantaa turkin kiiltoa. BERRYOMG®-ravintolisät on kehitetty yhteistyössä eläinravitsemuksen asiantuntijan kanssa. Tutustu tuotteeseen tästä! 

My cart
Ostoskorisi on tyhjä

Näyttää ettet ole valinnut vielä mitään