Ilmainen toimitus kaikkiin tilauksiin

Näkyviä tuloksia 2-6 viikossa

Ilmainen toimitus kaikkiin tilauksiin

Näkyviä tuloksia 2-6 viikossa

Ilmainen toimitus kaikkiin tilauksiin

Puolukan siemenöljy koiralle yksi parhaimpia kasvipohjaisia omega-3 lähteitä

Koiran närästys on ikävä, mutta melko yleinen vaiva. Erilaisten ravintolisien tarkoitus on lisätä koiran hyvinvointia ja useimpia ravintolisiä annetaankin, jotta koira saa ravinnostaan tarvittavat vitamiinit ja välttämättömät rasvahapot. 

Omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä myös koirille ja kissoille, ja niiden lisäämistä ruokavalioon suositellaan yleisesti. Monilla nestemäisillä öljyvalmisteilla, kuten esimerkiksi kalaöljyllä, on kuitenkin taipumusta aiheuttaa närästystä. Tällöin ravintolisä toimii tarkoitustaan vastaan, eikä käytön jatkaminen ole suositeltavaa. 

– Päätin kokeilla marjaöljykapseleita koiralleni, sillä hänellä on jonkinlaista yliherkkyyttä kalaöljylle ja kapselimuoto on muutenkin kiinnostavampi kuin sotkeva öljy. Kokeilu on sujunut todella hyvin, tuotteet maistuvat allergikolle ja tuntuu sopivan hyvin! Turkki kiiltää ja yleisvointi on kaikin puolin hyvä!

-BERRYOMG® OMvEGA-3:a käyttävän Border Collien omistaja

OMvEGA-3 koiran iholle, turkille ja nivelille

BERRYOMG® OMvEGA-3 on täysin kasvipohjainen ravintolisä, joka on tehty puolukan siemenöljystä. Puolukan siemenöljyssä on luonnostaan runsaasti välttämättömiä omega-3- ja -6-rasvahappoja, ja se on yksi parhaimmista kasvipohjaisista omega-3 lähteistä. Omega-3-rasvahapot ovat tulehdusta hillitseviä rasvahappoja ja omega-6-rasvahapoilla puolestaan on vaikutusta mm. koiran ihon kuntoon. OMvEGA-3 ylläpitääkin tehokkaasti koiran ihon, turkin ja nivelten hyvinvointia. Tuote auttaa myös tasapainoisen ruokavalion koostamisessa allergisilla ja valikoivilla koirilla ja kissoilla. 

Kaikki BERRYOMG®-tuoteperheen tuotteet ovat kapselimuodossa nautittavia ravintolisiä, ja siksi ne sopivat hyvin myös niille koirille ja kissoille, joille nestemäiset öljyvalmisteet aiheuttavat närästystä. 

OMvEGA-3 on hyvä vaihtoehto niille koirille ja kissoille, jotka eivät pysty syömään kalapohjaisia omega-3-rasvahappolisiä, mutta kärsivät esimerkiksi nivelrikosta tai muusta sellaisesta sairaudesta, jossa tulehdusta hillitsevät rasvahapot ovat hyvä lisä ruokavalioon

– OMvEGA-3 on hyvä vaihtoehto esimerkiksi niille koirille ja kissoille, jotka eivät pysty syömään kalaöljypohjaisia omega-3-rasvahappolisiä, mutta kärsivät esimerkiksi nivelrikosta tai muusta sellaisesta sairaudesta, jossa tulehdusta hillitsevät rasvahapot ovat hyvä lisä ruokavalioon, sanoo eläinravitsemuksen asiantuntija Johanna Anturaniemi (MMT, ELK).

Välttämättömiä rasvahappoja koirille ja kissoille

BERRYOMG® OMvEGA-3 sisältämä omega-3-rasvahappo on alfalinoleenihappoa (ALA). Lisäksi tuote sisältää linoleenihappoa (LA), joka on omega-6-rasvahappo. Nämä molemmat rasvahapot ovat välttämättömiä rasvahappoja koirille ja kissoille, sillä koirat tai kissat eivät itse pysty muodostamaan niitä elimistössään.  Liian vähän hyödyllisiä rasvahappoja sisältävä ruokavalio altistaa koirat ja kissat erilaisille vaivoille, kuten esimerkiksi nivelvaivoille ja ihon kuivumiselle. 

Rasvahappojen lisäksi puolukan siemenöljy sisältää luonnostaan gamma-tokotrienolia, jota on myös OMvEGA-3 tuotteessa. Gamma-tokotrienoli on E-vitamiinin sukuinen tehokas antioksidantti. Antioksidanttien käyttö omega-rasvahappolisien yhteydessä on tarpeen, koska antioksidantit suojaavat rasvahappoja hapettumiselta ja siten suojaavat koiran ja kissan elimistöä solutasolta saakka.

Jos etsit koirallesi tai kissallesi ravintolisää, joka ylläpitää lemmikkisi kokonaisvaltaista hyvinvointia ilman suurta riskiä närästyksestä, on OMvEGA-3 silloin oikea valinta sinulle. BERRYOMG®-tuotteet ovat kotimaisia ja niiden teho perustuu tieteellisesti tutkittuun tietoon marjaöljyjen, rasvahappojen, antioksidanttien ja vitamiinien terveysvaikutuksista.