Joka kymmenennellä koiralla arvioidaan olevan allergia. Kissojen allergiat ovat harvinaisempia. Allergiat eivät yleensä parane, mutta asiantuntevalla hoidolla ja pitkäjänteisellä työllä allergia saadaan useimmiten oireettomaksi. Allergian taustalta löytyy lähes aina perinnöllinen sairaus.
Kirsti Schildt on Suomen ensimmäinen virallisesti ihosairauksiin erikoistunut, diplomitutkinnon suorittanut eläinlääkäri. Hän valmistui eläinlääkäriksi 30 vuotta sitten, ja innostui ihosairauksista jo varhain.
–Suomessa ei ole varsinaisesti mahdollisuuksia syventyä tai erikoistua ihosairauksiin. Ensimmäinen ihosairauksiin liittyvä tutkintoni on brittiläinen Certificate in Veterinary Dermatology, jonka tein vuonna 2011. Sen jälkeen aloitin dermatologian erikoistumisopinnot ja suoritin spesialistitutkinnon eli eurooppalaisen diplomaattitutkinnon vuonna 2017.
Kirsti on työskennellyt pääkaupunkiseudulla pieneläinten parissa lähes koko työuransa. Syksyllä 2021 hän perusti yhdessä kollegansa kanssa Helsingin Malmilla toimivan Aures iho- ja korvaeläinlääkärit -klinikan, joka on erikoistunut koirien ja kissojen iho- ja korvasairauksiin. Heidän lisäkseen klinikalla työskentelee ihospesialistin erikoistumistutkintoa tekevä eläinlääkäri, kuusi eläinhoitajaa sekä opiskelijoita tuntityöntekijöinä. Klinikan kaikki eläinlääkärit ovat kokeneita ja tehneet pitkään töitä nimenomaan ihosairauksien parissa.
– Olemme ainoa ihosairauksiin erikoistunut eläinklinikka Suomessa, joten meille tulee paljon haastavia ja hankalaoireisia potilaita. Asiakkaamme eli lemmikkien omistajat ovat yleensä todella motivoituneita hakiessaan meiltä apua. Potilailla on usein pitkä sairaushistoria ja apua on haettu jo pitkään. Asiakkaamme tulevat ympäri Suomen. He löytävät meille yleensä googlettamalla tai kollegoiden lähetteellä. Pystymme auttamaan lähes kaikkia meille saapuvia potilaita.
Allergia on monisyinen syndrooma
Noin 10% koirista arvioidaan sairastavan allergisia ihosairauksia. Valtaosa lemmikkien ihosairauksista johtuu allergiasta. Yleensä koirien ja kissojen allergia ei parane, vaan kyseessä on lähes aina elinikäinen sairaus, ja asiakassuhteet ovat usein pitkäkestoisia.
– Aikoinaan kiinnostus ihosairauksiin oli eläinlääkäreiden keskuudessa melko vähäistä. Potilaita oli kuitenkin paljon, ja huomasin puutteen niin osaamisessa kuin tarjonnassa. Koin ihosairaudet myös todella mielenkiitoisina, vähän sellaisena salapoliisityönä, jossa jäljitetään syitä ja seurauksia.
Koirilla on enemmän allergioita kuin kissoilla. Se näkyy myös Aures iho- ja korvaeläinlääkäreiden vastaanotolla, jossa enemmistö potilaista on koiria.
– Kissojen allergioiden yleisyydestä ei ole dataa saatavilla, mutta selvästi harvinaisempia ne ovat. Klinikallamme käy paljon kissoja korvasairauksien takia, mutta ne eivät välttämättä liity allergioihin.
Allergioita on atooppisen ihottuman ja ruoka-aineallergian lisäksi kirppuallergia ja kontaktiallergia. Maailmanlaajuisesti yleisin koirien allergia on kirppuallergia.
– Suomessa kirppuallergiaa esiintyy vain satunnaisesti ja silloinkin lähinnä matkustavilla eläimillä. Toistaiseksi koirien ja kissojen kirput eivät ole viihtyneet Suomessa. Kontaktiallergia on harvinainen eläimillä, joita suojaa turkki.
Nykytietämyksen mukaan allergiassa on kyse monisyisestä oireyhtymästä eli syndroomasta. Kyseessä ei siis ole vain yksi sairaus.
– Allergisilla eläimillä immuunijärjestelmä toimii poikkeavalla tavalla eli se ylireagoi asioihin, joihin normaali elimistö ei reagoi. Koirien ja kissojen ei pitäisi saada lainkaan oireita esimerkiksi pölypunkeista, siitepölystä tai ruoasta.
Siedätyshoidolla päästään hoitamaan itse sairautta
Eläimen allergian toteamiseksi ei ole olemassa kaiken kattavaa testiä. Se todennetaan eläinlääkärin kokemuspohjaisella eli kliinisellä diagnoosilla.
– Tämä tarkoittaa käytännössä tyypillistä potilasta tyypillisimmillä oireilla, sekä muiden samankaltaisia oireita aiheuttavien sairauksien, kuten loistartuntojen poissulkemista. Jos oireet ovat ympärivuotisia, osana allergiadiagnostiikkaa tehdään eliminaatiodieetti. Sen avulla selvitetään, onko ruoka laukaiseva tekijä. Eliminaatiodieetti kestää yleensä kaksi tai kolme kuukautta.
Myös allergiatestejä otetaan, mutta niitä käytetään vasta kun diagnoosi on valmis ja siirrytään seuraavaan vaiheeseen eli siedätyshoitoon. Testien yksi heikkous on siinä, että terve eläin voi saada positiivisia tuloksia.
– Vastaavasti testitulokset voivat olla negatiivisia sellaisilla atopikoilla, joilla ei ole ulkoisia laukaisevia tekijöitä. Tästä johtuen allergiatestit ovatkin osa hoitoa eikä niinkään diagnostiikkaa. Testejä ei ole syytä tehdä, ellei olla aloittamassa siedätyshoitoa.
Siedätyshoito on ainoa hoito, jolla päästään hoitamaan itse sairautta eli atooppista ihottumaa. Jos eläin on ympäristöallerginen, sille annetaan injektioina pieniä määriä ainetta, jolle se on yliherkkä. Elimistö totuttelee aineeseen pikkuhiljaa.
– Allergian hoito on usein multimodaalista eli monitahoista ja tyypillisesti hoito koostuu monista eri palasista. Tärkeintä on ydinhoito: hoidetaan kutina ja tulehdustila pois lääkehoidolla, jotta eläin voi hyvin. Lisäksi voidaan käyttää erilaisia tukihoitoja, kuten sampoota, hoitoainetta, rasvahappoja suun kautta tai iholle paikallisesti annosteltuna.
Diagnosoinnin ja eläimelle parhaan hoitotavan löytymisen jälkeen aloitetaan hoidon seuranta ja kontrollikäynnit. Työ allergisten koirien ja kissojen kohdalla on pitkälti tilanteen seuraamista ja hoidon muokkaamista vasteen mukaan.
– Kun tilanne on saatu hallintaan, kerran vuodessa tehtävä kontrolli riittää monelle lemmikille.
Ihmisten allergiat ovat lisääntyneet ja sen syitä tutkitaan. Koirilla ja kissoilla ei ole laajoja seurantajärjestelmiä, joiden avulla pystyttäisiin varmasti sanomaan, onko myös lemmikkien allergiat lisääntyneet, mutta siltä vaikuttaa.
– Allergiat ovat valitettavasti isolta osalta jalostuksen seurausta. Tieteellisesti on todennettu, että koirien allergioiden taustalla on perinnöllinen taipumus. Jalostukseen tulisi käyttää ainoastaan terveitä eläimiä, ei edes lievästi atooppisia eläimiä. Monet rodut, joissa esiintyy paljon allergioita, ovat todella suosittuja ja pentuja syntyy paljon. Näemme klinikalla paljon atooppisia noutajia, terriereitä, spanieleita ja staffeja.
Kotimainen, marjaöljyistä valmistettu ravintolisä koirien ihon ja turkin hyvinvointiin
BERRYOMG® Silk & Shine on mustaherukan siemenöljystä ja tyrniöljystä valmistettu ravintolisä ihon ja turkin hyvinvointiin koirille. Kotimaiset marjaöljyt sisältävät runsaasti tärkeitä omega-rasvahappoja, jotka auttavat ylläpitämään koiran ihon luontaista suojakerrosta sekä ehkäisevät ihon kuivumista ja auttavat kutiavan ihon hoidossa. BERRYOMG®-ravintolisät on kehitetty yhteistyössä eläinravitsemuksen asiantuntijan kanssa. Säännöllisellä käytöllä positiiviset vaikutukset näkyvät 2-6 viikossa. BERRYOMG®-tuotteet ovat helpossa kapselimuodossa ja siksi ne sopivat hyvin myös koirille ja kissoille, joille nestemäiset öljyvalmisteet aiheuttavat närästystä. Tutustu tuotteeseen tästä!


